Karjaanjokiretki 12.4.2008

Högforsin jälkeisen jokiuoman tuntumaan Pusulantien levennyksellä purettiin varustus ja sinne kuuluikin jo pauhu Myllykoskesta, joka tänä runsasvetisenä keväänä näytti kunnioitusta herättävältä.

Kannettiin kajakit kosken alapuolelle. Jouni (märkäpuku päällä ja kypärä päässä) katseli koskea sillä silmällä, että mistä kohdasta sen voisi laskea. Koskaria ei ollut käytössä, joten Jounikin tyytyi lähtemään alapuolen suvannosta. Harjoiteltiin porukalla kosken alla vellovassa vedessä edestakaisin melontaa ja kajakin hallintaa.

Kun kaikki keulat osoittivat myötävirtaan, lähdettiin retkitaipaleelle. Runsaan kilometrin melonta rauhallisesti virtaavassa patoaltaassa loppui rantautumiseen Massakosken voimalaitokselle. Kävelyä kajakkeja kantaen ei ollut pitkälti ja sitten alkoi Karjaanjoen mielenkiintoisin osa. Virtaavaa vettä ja useita kuohuvia, mutta laskettavia koskiosuuksia.

Vaativin, kahteen osaan jakautunut koski, tutkittiin perusteellisesti. Antti ja Jouni etsivät sopivimmat reitit. Arvi odotteli yläpuolella kajakissa rantapuskista kiinni pitäen kokeneempien toimia. Selin istuessa piti kurkotella alavirtaan päin. Siinä herpaantui tarkkaavaisuus ja virta sai otteen kajakin keulasta. Käsiote rannasta piti, mutta vesi käänsi kajakkia ja perä painui rantahiekkaan.
Virta väänsi kajakin irti miehestä. Sitten kävikin kaikki pian: kajakki täyttyi puoliksi vedellä ja keula painui pohjaa päin. Mela pysyi toisessa kädessä (sitä ei saa menettää kuten oli opetettu) ja pohjassa seisten toisella kädellä pystyi sitten ottamaan kiinni kajakista. Se pysyi vesilastissa helposti paikoillaan. Pekan avustamana tyhjeni kajakki tavaroista ja vedestä.
Ainut menetys rytäkässä oli Arvin toinen neopreenitossu, joka kellui virran viemänä vähän aikaa ja katosi sitten kuohuihin. Olihan päivän aikana saatu neuvoja kanootin pitämisestä virtaan nähden oikein ja varoitettu monesti veden voimasta, mutta kantapään kautta oppi menee parhaiten yläpäähän.

Laskettiin taiten koskia ja melottiin eteenpäin. Saavuttiin iltapäivän puolella Pekan kartalla etappi 4:n kohdalle eli alemmalle laavulle. Siellä pidettiin kunnon tauko. Myös autokuskit olivat tulleet sinne meitä seuraamaan. Kahviteltiin, syötiin eväitä ja Arvi vaihtoi kuivat vaatteet ylle. Vesitiivis säkki oli pitänyt suunsa kiinni.

Melontaa jatkettiin eihän oltu vielä ihan puolimatkassa reittiä. Joki virtasi, mutta ei enää kuohuen. Joen päälle kaareutuneet puut ja kaatuneet rungot hidastivat matkan tekoa. Kahdella oksasahalla syntyi risukkoihin aukkoja, mutta parissa kohdassa oli rantauduttava ja kierrettävä maitse järeät esteet.
Myös kiharainen joki teki matkan moninkertaiseksi linnuntiehen verrattuna. Aurinko paistoi ja linnut ääntelivät ja suhahtelivat ohi sekä väliin tuuli leyhytteli milloin mistäkin riippuen mihin suuntaan joki kiemurteli. Aivan liian hyvästä säästä saimme nauttia.

Päätepisteeksi oli sovittu noutajien kanssa etappi 7, joka oli Riutan kylän kohdalla. Viimeinen ponnistus oli kapuaminen kajakkien kanssa tielle ja autojen luo.

Kärppien tehdessä mestaruusmaaleja matkasimme selostusta kuunnellen HiiPun tukikohtaan. Puhdistettiin melat ja kajakit. Vielä ehtivät muutamat meistä illalla uimahallin rentouttavaan lämpimän veden melontaan ja saunaan.

Kirjoittanut: Arvi K.