Vanjoki 2004

Kesän tulvat olivat huipussaan kun päätimme tehdä kunnon lenkin Vanjärvelle asti.

Lähtö oli klo 0900 torstai-aamuna, joka pääsi vähän venymään koska kajakki (Robson Puffin) jolla Antti suunnitteli lähtevänsä, olikin jo ehditty ottaa käyttöön! No, pääsimme kuitenkin

puoli tuntia myöhässä lähtemään, Antti Articilla ja minä Voyager 445:llä. Keli oli tyyni ja matka eteni noin 6km/h Gps:n kertoman mukaan. Noin kilometri ennen Kiihkelyssaaria meitä vastaan tuli se aikainen lintu joka Puffinin nappasi. Vajakirjaan oli merkattu "lähivedet"... Vaihdoimme kuulumiset ja jatkoimme matkaa saarille taukoa pitämään.

Vähän suklaata poskeen ynnä pikku venyttely, jonka jälkeen lähdimme kohti jokisuuta.

Lahden pohjaa kohti meloessamme rannalla oleva mies huikkasi joessa olevan kovan virtauksen, jonka sanoimme arvaavammekin, katsotaan miten jaksetaan meloa!

Jokeen päästyämme melaa saikin pyörittää ihan eri tahtiin jos meinasi mihinkään edetä, ja rannasta piti katsoa oikea vauhti. Pääsimme myös kovan virtapaikan läpi jossa sai painaa surutta niin paljon kuin ikinä jaksoi 25 metrin pätkää ylävirtaan. Sitten vaan jatkamaan jokea ylöspäin niin pitkälle kuin voimat riittää, en ollut aivan varma, jaksetaanko järvelle asti.

No, matka eteni pikkuhiljaa aina puolen kilsan välein taukoa pitäen, ei löytynyt edes kovin montaa estettä kun joki hädin tuskin mahtui uomaansa. Yksi kaislapato piti kiertää aivan rannan (lue: pusikon) kautta mutta muuten pääsimme helposti järvelle asti... joka oli turvonnut yli kaikkien äyräittensä! Joki hävisi "veden alle" jo puoli kilsaa ennen normaalia järven rantaviivaa ja muutenkin joutui vähän aikaa hahmottelemaan että missä kohden oikein ollaan.

Menimme lintutornille jonka vieressä oleva laavu oli puoliväliin veden alla. Joelta pääsi melomaan suoraan pusikon läpi tielle mutta menimme jokea pitkin sillalle asti jossa parkkeerasimme kajakkimme sivuojaan. Ja ei muuta kun ruokailutauko päälle. Jokea ylös melominen vei noin kolme tuntia, saa nähdä kuinka äkkiä ollaan alas mennessä järvellä. (Tunti meni!)

Tauon päätyttyä hilasimme ruuhet jokeen, itse sain tapella yhden karahkan kanssa joka tarttui Voyagerin kiinteään peräevään. Siitä oli muutakin harmia virtaavassa vedessä, en saanut millään käännettyä perää ylävirtaan muuten kuin tykittämällä täysillä alavirtaan, muuten virta käänsi kajakin keulan ylävirtaan. Ja sitten se tietenkin keräsi kaikkea kaislanpätkää joka jarrutti tehokkaasti menoa.

Alavirtaan meno olikin yhtä juhlaa! Ilmavirta ihan pyyhki kasvoja kun kurvaili joenuomassa ja maisemat vaihtui kuin pikakelauksella. Nyt virta otti melan lapaan niin että melominen tuntui paljon raskaammalta, olkapäät rutisivat vain.

Emme pitäneet kuin pari pientä juomataukoa ennen järveen palaamistamme. Nyt alkoi jo kajakissa istuminen puuduttaa, kello oli jo noin 17 eli kuusi tuntia istumista, joten päätimme pitää taas Kiihkelyssaarilla tauon. Siellä menivätkin viimeiset eväät eikä loppumatkan suunnitelmiin kuulunut ylimääräisiä kiemuroita. Meloimme hiljaksiin kohti kotirantaa, pidimme vielä Simolansaaren kohdilla tauon jolloin huomasimme kuinka edessämme olevalla järvenselällä näytti olevan kymmeniä melojia. Mitä hemmettiä! Lähemmäksi melottuaan totuus paljastui, Hiidenrannan venelaiturit olivat hämänneet meitä, mutta silti iltalenkille lähteneitä löytyi tusinan verran. Kävimme kertomassa matkastamme ja suoriuduimme rantaan kokoamaan kamppeita ja siivoamaan kajakit, jotka olivat jos missä töhkässä. Viivaa sai vetää taas melontamittariin 35 millimetriä, joka jo alkaa erottua kaikenmaailman viidenkilsan pätkistä!

Kirjoittanut: Pekka P.