Jouni ja kumppanit Socalla

Jounin 70v. juhlareissu Slovenian Soca -joelle 14.-21.5.2018

Kun HiiPun pitkäaikainen puheenjohtaja täytti kunnolla vuosia, sitä sopi juhlistaa laittamalla kippo kiertämään jotta saadaan juhlakalu tuulettumaan kotiympyröden ulkopuolelle. Kolehti tuottikin tulosta niin, että katsottiin voivamme passittaa päivänsankari Sloveniaan asti. Siellä maan länsilaidalla on Triglavin kansallispuisto, jonka läpi virtaa Soca -joki. Tätä jokea tituleerataan "koskimelojan Mekaksi" eikä suotta kun näkee paikasta otettuja kuvia. Ja kuten kaikki Jounin tuntevat tietävät, mies on virtaavan veden virtuoosi joten matkakohteen valinta oli helppo.

Yksin ei parane ketään Sloveniaan karkuuttaa, jää vielä paluulippu naatiskelun pyörteissä vallan käyttämättä, joten mukaan lähti oikopäätä Kykkäsen Arvi, ja kreivin aikaan töihin pääsyn myötä finanssiasiansa kuntoon saanut Pitkäsen Pekka. Koska koskimelonta on sitä hauskempaa mitä paremmassa kunnossa on, alkoi luonnollisesti miettimys kunkin päässä että mitenkä sitä vuoripuro mahtaa ketäkin viedä?

Jouni paukuttaa kesät talvet kanoottipooloa joten lajikunto ei jätä epäilyksen sijaa, mutta Pekka ja Arvi ottivat pientä kiriä: Arvi otti kuntosalin ja melontaergon ohjelmaan uinnin ja muiden treenien lomaan, ja Pekkaakin nähtiin muutamalla poolovuorolla. Kevään edetessä kumpikin leiskauttivat kotikunnan komeimman kosken, Palakosken, useita kertoja ilman kaatumisia! Kyseinen koskihan osoitti voimansa esimerkiksi Norjassa koskia huiputtaneen melojan voittajana, joten ihan höpöhöpöpurosta tulva-aikaan ei ole kyse.

Arvin kommentti: Tehostettu kuntoilu on auttanut. Nyt jaksaa painaa kotona ja salilla entistä paremmin. Tämän päivän 24.4. aamuna näytti uimahallin vaaka 1kg vähemmän kuin talvella, joten rasvaa on palanut ja lihakset vahvistuneet. Kaksi kertaa olen käynyt Siw Kykkäsen hieronnassa ja jäsenkorjauksessa, kun kuntoilu tuntuu varsinkin nivelissä. Olkapää ja polvi ovat hieman vihoitelleet. Vielä yksi hoitovuoro on toukok. alussa. Socan kuohuihin valmentautuminen on hanskassa, uskoisin.

Onko Siuntionjoen koski Palokoski vai Palakoski, eivät kartoittajatkaan ole yksituumaisia. Kun milestäni pujottelin Palokosken kivien välissä, laski Pekka vähän aikaisemmin Palakosken edelläni :-)

7.5. Maanantai

Se olisi viikon päästä sijainti toisissa koordinaateissa! Tässä on ehditty jo ihmetellä punkkirokotteen puuttumista, vedenpinnan laskua, matkalaukun valintaa, toisten jo käyneiden kuvia ja pitäisikö jo alkaa hankkia uutta passia vanhentuneen tilalle. No vitsi vitsi ;) Sen verran luonnosta vieraantuneita ollaan että oma välikuivapuku lähtee mukaan, tuossa sohvan kulmalla odottelee jo pussillinen vaihtomansetteja josko ne ehtisi vaihtaa ennen lähtöä... Matkalaukun painolastina tulee olemaan ainakin kameroita ja oheistarviketta, sen verran odotuksia kuvaustulosten suhteen että mahtaako melonnasta tulla mitään. Onneksi nämä kotomaan kelit ovat antaneet jo pienen mahdollisuuden totuttautua auringon valoon, joku aurinkorasvapurkki pitänee kuitenkin mukaan ottaa. Tästä jatketaan, na svidenje!

13.5. Sunnuntai

Kesäkauden avajaiset on vietetty mukavissa merkeissä (ehkä lisääkin olisi mahtunut) joten pakkaamiseen voi alkaa keskittymään. Aamupäivä meni Pekalla viltin alla, migreeni pahus pomppasi esiin. Jouni suunnittelee ostavansa matkalle mukaan kuivapuvun. Tai märkäpuvun, kuka näistä niin tietää. Youtubesta ovat innokkaat katselleet Socan kuohuja, miten lie mahtaa meitin käydä. Joen lämpötila sahaa päivittäin 8-10 asteen välillä ja virtaama on hiukan päälle keskiveden, joka on 30m3/s. Parhaimmillaan kuukausi sitten meni reilun sata mottia parin päivän ajan. 4paddlers.com sivuilta tietoja tähyilty, sprechen Sie Deutsch?

Hmm... Akkuja latailtu, välineitä viritelty, kuiviksen mansetit vaihtamatta, lähtöselvitys tehty, migreeni helpottaa... Ei muuta kuin kapsäkit täyteen ja odottelemaan kello 14 kyytiä kentälle. That's the plan so far. Oh, ali govorite angelsko?

14.5. Maanantai

Lähtöpäivä! Kello kahden kyytiä odotellessa pakkailua ja entä jos iso matkalaukku hukkuu, mitä käsimatkatavaroihin? Onneksi Arvi ja poikansa Antti, kuski, pelastavat pähkäilyä ja lähdetään hakemaan Jouni. Hyvänen aika, mieshän on valmiina kuin vänrikki ikään! Matkaan lähdettiin vaikka joku takki saattoikin matkasta jäädä.  Lentoasemalla kahvit jos toisetkin, ennen kummallisia rituaaleja: Sekavia neuvoja, Harhailevia äijiä,  epäselviä kuulutuksia, tippuvia tavaroita... Arvikin juuttui tarkastukseen... Huumetestit, tavaroiden penkomiset jne. Lopulta lentokenttäbussiin,  jonka ajettua hornan tuuttiin, koneemme, vanha Finskin a320, löytyi. Lento meni leppoisasti, Helsingin kuumuus vaihtui Ljubljanan tihkusateeseen ja 16 oC lämpöön. Kentän takaa kasvavan metsän yli puski kumman järeitä pilviä... kunnes järki kertoi niiden olevan ehtoja vuoria! Ajaessamme Triglavin kansallispuiston itä-pohjoisreunaa pitkin, ne vuoret olivat koko ajan vieressä, ja me pojat ällisteltiin! Illan hämärtyessä aloimme hakea ruokapaikkaa ja eksyttiin Krjanska Gorassa johonkin räkäl-köh, pubiin ja Jouni alkoi tiristämään yhdeltä pitkään viihtyneeltä tietoa, mistä löydetään kunnon ruokapaikka! Neuvoja shaatiinh ja niiden perusteella löysimmekin toisemme rakennustyömaalla! Tämän keskeltä löytyi täysimittainen casino... Casinon herrat neuvoivat suuntaa restaurantille, ja taas työmaaseikkailun päätteeksi käytävän päästä avautui iso sali. Kaikki vimpan päälle fiininä, kyyppari tiedustelee millä kielellä haluatte teitä palveltavan. 

Söimme priiman seisovan pöydän antimet hintaan 17e/hlö, englanniksi siis. Kun Arvi lopulta sanoi, Bitte bezahlen, siis saksaksi, hinnaksi tulikin yhteesä 40,- ja siinä oli juomatkin. Mutta lähtiessä kysyessämme casinon herroilta toilettia, oli vastaus, että rekisteröitykää asiakkaaksemme. ...joten rekisteröidyimme parkkipaikan kulman reunuspöheikköön.  Jatkoimme matkaamme, tiekin vei suoraan kohti Bovecia.... yli Juliaanisten Alppien! Toisin sanoen 50m ajoa, tiukka 180 asteen käännös ja 50m ajoa noin 10-14 asteen nousulla -tiukka 180 käännös! Tätä reilu viisikymmentä kertaa. Nousimme yli 1700 metriin eli korkeimmalle mitä koko Sloveniassa ylipäänsä on mahdollista päästä autolla, ja sama veivaius alas....  Onneksi alhaalla oli Boveciin matkaa enää 15 km, ja sinne päästyämme aloimme soitella, missä majapaikkamme taas onkaan.... Puolenyön maissa sekin löytyi ja pääsimme purkamaan kamamme. Oikein ylellinen talo jonne kelpasi itsensä oikaista!

15.5. Tiistai

Nukuttiin yhdeksään, lähdettiin etsimään keskustasta aamukahvipaikkaa ja lähempänä puoltapäivää päästiin pääkallonpaikalle, Prijon Sport Centeriin.  Esittelyjä, lomakkeiden täyttöä ja  sitten päästiin kamojen kimppuun. Kajakit, melat, anorakit ja kypärät kaikille, neopreenia ja tossua keiltä sellaiset puuttuivat. Suunnitelmamme oli näin ekana päivänä ottaa helppo pätkä ilman opasta ihan lämmittelijäksi tuleviin koitoksiin. Sopivasti keskuksen kohdalta alkoi pätkä nimeltä Hausfrauenstrecke. Se olikin leppoisa, emme meinanneet edes löytää hyviä harjoittelukohtia joten annoimme lähinnä virran viedä. Nousimme Slap Boka vesiputouksen kohdalla näkymiä ihastelemaan mutta sitten vielä jatkettiin. Yhä pidemmälle mentiin, soiteltiin keskukseen josta saatiin yhtä sekavia ohjeita kuin mitä omatkin sijaintitietomme olivat. Lopulta alkoi koski olla niin vauhdikas että Pekka ja Arvi rantautuivat ja Jouni meni katsomaan reittiä. Kohta nousikin mela 'saa tulla' merkiksi, ja lopulta olimme kaikki suvantoaltaassa. Siitä lähtikin sellainen möyhy alaspäin, ettei ollut epäilystä lopetetaanko tähän. Eräs perhokalastaja ja Jouni juttelivat vielä koskihommista, mutta sitten oli otettava kajakki kauniiseen käteen ja kannettava ne tien varteen, joka oli noin 200 metrin päässä. Ainoa vain että reitti johti vuorenrinnettä ylös, joten 60 nousumetriä sai ukoista mehut pihalle! Kyyti saapui samaan aikaan, joten siviilit päälle ja kamojen palautus Prijonille, hieman meni kotirouvan lenkki pitkäksi mutta kello 18 noustiin joesta jonka jälkeen joki on melojilta rauhoitettu. Aikanaan päästiin etsimään Bovecista ruokapaikkaa, joka löydettiinkin: Samaan paikkaan oli päätynyt amerikkalaisseurue, joka juhli ja piti puheita. Tarjoilijana meille toimi Herr Ober, todella ammattitaitoinen ja eloisa tarjoilupäällikkö. Kämpille päästyämme ehdimme vihdoin päivittää blogia ennen unten maille menoa. Hieno ensimmäinen melontapäivä! 

16.5. Keskiviikko

Heräisimme kello 7 jotta ehtisimme aloittaa oppaamme Dejanin kanssa päivän kello 10. Koetimme etsiä uutta aamukahvipaikkaa mutta päädyimme vanhaan. Ovella meitä tervehtikin iloisesti Dejan, joten ehkä tämä toimii meillekin. Kävimme vielä lähikaupasta ostamassa naposteltavaa joelle ja ehdimme Prijonille 9.40, katsoimme jokilisenssit (3e/hlö/pvä) ja uudet kahvit, bela kava vastaa ehkä kooltaan normi maitokahvia Suomessa. Kävimme oppaan kanssa päivän reitin läpi, Socan yläjuoksulta Brvcen sillan kohdilta alaspäin aina Prijonille asti. Tänään tutustutaan olosuhteisiin ja opas näkee mitä itse osaamme. All clear? Kamat niskaan ja autoon! Perillä oli taas hienot maisemat,  jokikin virtasi suht leppoisasti sorapedillä ja aurinko paistoi. Alkuun oli hauskoja tasaisia alamäkiä mutta sitten alkoivat joenpenkereet jyrkkenemään ja kivet joessa kasvamaan, alkoi olla väisteltävääkin! Vettä oli noin reilu 15 kuutiota ja virran oikut vaativat välillä keskittymistä ja ohjailua, ettei kivi anna pusua! Krsovecissa noustiin ylös ja katsottiin tulevaa koskiosuutta ja se oli jo sellainen pujottelu että Arvi piti hieman taukoa ja siirtyi kuvaamaan koskea rannalta käsin. Pekka ja Jouni lähtivät hurauttamaan alavirtaan ja reilun kilsan päässä noustiin tutkimaan seuraavaa koitosta. Tämä olikin jännä: alle kolmen metrin levyinen kuru jota pitkin vesi mennä myllersi noin sata metriä. Puolivälissä pienehkö stoppari ja sen jälkeen pyöreä laajentuma, jossa vesi myllersi ja hyökki takaisinpäin ja muutenkin oikein mukava paikka pikku uinnille. Sen jälkeen melko heti pääsisi tilavampaan veteen, toki pikkujännää ennen suvantoa vielä. Tutkimme tarkkaan reitin ja lähdimme laskemaan. Oli kyllä jännää laskea syvällä kivisessä rännissä, vesi hyökki sivuilta tehden menon tempoilevaksi. Ensin meni opas Dejan, sitten Jouni ja Pekka. Stopparin lähetessä Jouni ajautui kiinni oikeaan reunaan juuri ennen stopparia, joka puri heti. Hilirimpsis, ukko nurin! Pekka tuli perässä ja kun mihinkään ei voinut väistää, reskutusta yrittävä Dejan, katollaan oleva Jouni ja Pekka pyörivät samassa kattilassa. Seuraavaksi myös sekä Pekka että opas kaatuivat, toinen kierähti heti takaisin ylös ja toinen raapi eskimonyritystä, kunnes kajakki tökkäsi seinään ja virran voima painoi Pekkaa sen verran että eskimotreeni vaihtui uimatreeniksi. Sitten koko lössi pulpahti kivikurusta ja kolisteli suvantoon, ja niin kovaa oli meno ettei kumpikaan älynnyt laittaa jalkoja pohjaan kohdassa jossa oli puoli metriä vettä, vaan kolistelu jatkui edelleen alavirtaan. Pekka reputti pahasti uinnissa menemällä naama edellä alavirtaan, saaden hyvää tälliä reisiin. Alemmassa suvannossa kumpikin sentään onnistui pääsemään rantaan. Huh huh, siitähän selvittiin! Kamatkin löytyivät pääosin, vain Pekan melaa ei löytynyt niin mistään. Sitä etsittiin reilu vartti, mutta sitten eräs autokuski ehti hakea keskukselta asti varamelan. Onneksi tällit jalkoihin eivät haitanneet kumpaakaan uimaria, joten päästiin taas jatkamaan täydellä miehityksellä loppuosuudet. Vaan ei kahta kolmannetta, jossain seuraavassa koskessa Arvikin viilensi itsensä vuoripuron viileydessä, joten kasteet saatiin joka jamppa! Keskukselle melonta meni loppuosuudet hyvin, mutta erinomaisen kankeasti näytti sujuvan kävely maihinnousun jälkeen Pekalta! Hiljaa hyvä tulee.... Verryttelyn vuoksi menimme kävellen Cezsocan kylään ruokailemaan, mutta sitten kotimatkalla käytiin kyllä apteekin kautta hakemassa tuubi voltarenia Pekan uusiin puujalkoihin. Katsotaanhan, mikä on aamulla meininki....

17.5. Torstai

Herättiin taas seitsemältä, Pekka tosin oli jo puoli tuntia koettanut venytellä itseään melontakuntoon. Ähinää se lähinnä oli. Onneksi olimme varanneet aamiaistarpeet kämpille, joka nopeutti aamutoimia hyvän verran. Päästiin puujalkoinemme Prijonille yllättäen jo 9.15. Jossa ohjaajilla oli vielä aamupalaveri kesken. Juotiin kahvit ja vaihdettiin kamppeet rutinoituvin ottein. Päivän melonnat suuntautuivat taas alavirtaan, mentiin vesille Bokasta missä oli se 106 metrin vesiputouskin. Lämmittelyksi harjoiteltiin akanvirroissa ja muita otteita isommassa virrassa. Onneksi homma toimi edellisen päivän töhöilystä huolimatta, Pekka kyllä pääsi eskimon makuun eräässä virranrajassa, vesi oli juuri sopivan viileää. Sitten saavuttiin edellisen kerran päätepisteelle ja Dejan näytti nuotit, minkä kivien välistä ja sitten vasempaan reunaan ja niin edelleen. Sitten menoksi, oppaan perässä oli helppo mennä hurjankinnäköisen kosken läpi, kunhan vain muisti katsoa mitä käsimerkkejä kärkimies näyttää! Sitten yhtäkkiä kovassa kuohuvirrassa Pekka näkee edellään menevän Jounin kippaavan johonkin möyhyyn, ei mitään mahdollisuuksia apuihin kun virta nappaa kaatuneen matkaansa. Jouni tekee ensimmäisen eskimoyrityksen, vajoaa takaisin, toinen keskellä kovinta virtaa kivenlohkareiden vierestä, ja eskimo nousee! Seuraavassa hetkessä vaaditaankin aktiivista melontaa ja pikku putouksen jälkeen päästään kohti akanvirtaa ja hymyilevää opastamme, Dejan on tosi tyytyväinen! Jatkamme puhalluksen jälkeen harjoituksia samanlaisissa myllytyksissä, homma sujuu kun opas näyttää miten kuuluu tehdä ja tekeminen onnistuu. Monen monituisen kuohun, mutkan, myllerryksen ja selviytymisrimpuilunkin jälkeen saavumme Trnovon kohdalle jossa on aika nousta ylös. Siinä on muitakin melojia ja jopa sooloavokanootteja. Yhtäkkiä eräs nainen kysyy että oletteko Suomesta, suomeksi. Ollaanhan me, ja juteltiin hetki.  Kannettuamme kajakit ylös parkikselle, lähdemme vielä katsomaan miltä edempänä koski näyttää. 

Koski kun jatkuu nelosluokkaisena tästä pari kilometriä ja sen jälkeen muuttuu vitosluokkaan. Siellä on parempi olla kaatumatta! Oppaamme menee sen verran vauhdikkaasti lohkareikkoista polkua ettei perässä pysy varsinkaan jämäköistä puujaloista kärsivä Pekka, hyvä kun pystyssä pysyy. Pitkän pätkän päästä Dejan putkahtaakin takaamme esiin ja katsoo parhaaksi loikkia ohitsemme ja koettaa pysäyttää Arvi, joka arvatenkin koettaa saavuttaa näkymättömiin päässyttä opastamme. Lopulta pääsemme sivupolkua ylös seuraavalle parkkikselle ja näin kotimatkalle. Ilta menee perinteisesti ravintolaillallisen parissa ja huomista suunnitellessa. 

18.5. Perjantai

Tänään pidetään vähän löysempi päivä, etsitään hyviä harjoittelupaikkoja ja videoidaan suorituksia. Mennään taas yläjuoksulle siitä mulimispaikan alapuolelta ja kerrataan kajakin hallintaa, suoritusten osiin pilkkomista ja muunnelmia.Esimerkiksi akanvirtaan menon voi osittaa seuraavasti: momentum, engaging, tilt ja hold. Näitä hierottiin eri paikoissa, Arvikin pääsi eskimon makuun! Dejan näytti rantojen kallioihin kovertuneita muotoja ja esiintymän ns. rasvaista kiveä, jolla on ollut osansa mannerlaattojen yhtymäkohdissa. Eräässä joen kohdassa näimme erityisen hyvin Kanin- vuoren ja Dejan muisti että tuonne päälle johtava gondolihissihän avataan huomenna! Saatatte ehkä haluta käyttää tilaisuuden hyväksi..? Taitaa olla siis aamupäivän ohjelma lukkoon lyöty, vesille ehtii iltapäivälläkin. Jatkoimme vielä harjoituksia kohti keskusta mentäessä, ja kamahuollon tehtyämme tutkimme videoita ja saimme linkit, joista voimme ladata ne omaan käyttöömme. Materiaali sisältää muun muassa dronevideon eräistä kivikanjonissa pulikoijista! 

19.5. Lauantai

Tälle päivälle siis vielä rauhallisempi alku Kanin- vuoren valloituksen merkeissä. Pitkähköjen aamutoimien jälkeen  pääsimme matkaan kuunnellen navigaattoria joka juuri päivittyneenä pulputti joka kaarteen ääneen, väsyen tietenkin juuri ennen viimeistä risteystä, joten ajettiin edemmäs yhdystietä ja tehtiin uukkari. On muuten pulssia nostattava suoritus, paikalliset kun ajavat sitä vauhtia mitä luulevat renkaiden mutkissa pitävän! Ajoimme takaisin ja jätimme auton joutomaaparkkikentälle ja kävelimme hisseille. Lipunmyyjä ei meinannut uskoa Arvin olevan oikeutettu eläkeläisvapaalippuun, mutta onneksi henkkarit olivat mukana, yksi 14 euroa säästyi muuhun hurvitteluun. Hissikopit olivat neljän hengen pikku pömpeleitä joissa oli aika umpinainen ilmatila, joten kun kohosimme korkeuksiin ja ilma oheni ja viileni, kosteus tiivistyi kaikkiin pintoihin. Kuvien ottoa varten pitikin pyyhkiä pleksilaseja että hommassa olisi jotain tolkkua. Radalla oli väliasemia ja ekalla kerralla luulimme että pitää junaa vaihtaa ettei pyöritä kuin baltti pyöröovissa, no päästiinpä nopeammin väliasemalta matkaan... Lopulta olimme perillä, 2240m ja täällähän on laskettelukausi meneillään! Onneksi on kohtalaisen lämmintä, tarkenemme hyvin t-paidoilla mutta valoa on niin että aurinkolasit on oltava. Menemme näköalabaariin, Arvi tarjoaa kahvit ja struudelit kun pääsi vapaalipulla itse eli melko tasan menivät kulut tälläkin kerralla. Tutkimme hulppeiden maisemien äärellä kuinka kartta ja näköala vastaavat, laskemme vuorten huippuja nimiltä ja tietty kuvailemme, vaikka naarmuisen töhkäiset pleksit antavatkin ammattikuvaajille postikorttiansiomahdollisuutensa. Aikamme oltuamme lähdemme paluumatkalle. Onnistumme menemään aika lika-ikkunaiseen pömpeliin joten kuvailu on vähän niin ja näin. Kämpille päästyämme otamme pikku torkut, pakkaamme melontakamat ja lähdemme Prijonille. 

Jouni miettii matkalla että ehkä voisi mennä taas alavirran puolelle, ylhäällä on niin kivikkoista koskea. Keskuksella pidämme neuvonpitoa Dejanin kanssa joka puhuu meidät ympäri. Jaaa... Se tarkoittaa sitten sitä että Jounilla ja Pekalla olisi peikko piestävänä tänään! Niitä ei sovi jättää nurkkiin irvistelemään... Päästyämme yläjuoksulle hieman sateinen ilma alkaa kirkastua ja joen päällä on usvaa, hiivatin hienon näköistä smaragdinvirheän veden ja ympäröivien vuorten ohessa! Vesille päästyämme hieman eskimotreeniä, on se vesi viileää. Lähdemme valuttelemaan alaspäin, tuntumaa ottaen akanvirtoihin, hyvää rytmiä hakien. Dejanin hehkuttama keystroke on hakusessa ja kivikanjoni lähestyy. Pekka huomaa puristavansa melaa, nyrkit auki muuten ei jaksa, ja hengitys syvemmäksi, mitäs tässä pihistämään... Vielä pari kiventakuista, ote virtaan alkaa olla jo melko ok.

Sitten lähtee: Virta kovenee, tulee pitkä möykkypätkä jonka jälkeen virta ajaa isoa lohkaretta päin ja heittää vasemmalle puolihonttoon, sitten toinen samanlainen joka tipauttaa kivien väliin johon kuohu lyö kummaltakin puolelta päin melojaa, siitä selvitessään Pekka huomaa virran ylittävällä vaijerisillalla ryhmän melojia jotka hihkuvat showlle ja samantien virta heittää vasempaan reunaan keulan päin kallioseinää, BONG! Vauhti pysähtyy ja paatti kääntyy perä menosuuntaan, parilla riuhtaisulla toinen käännös juuri ennen kanjoniin sujahtamista! Yllättäen virta tuntuu nyt helpommalta, kunhan menee vaan ja stopparikin menee lähes ohimennen, Pekka näkee Dejanin oikealla kytiksessä vanhalla tutulla paikallaan ja matka jatkuu Jounin perään kohti kanjonin loppua, vielä loppuköngäs ja oikealle suvantoon jossa Arvi jo odottaa. Myös Dejan putkahtaa esiin riemuiten huippusuorituksesta, peikko kohtasi voittajansa! Sen verran rajua oli kyyti että ainakin Pekalla tahtovat kädet täristä, mutta kyllä nyt saa jo vähän täristäkin, mahtava fiilis!

Tuohon iloitsevaan koskimelojien joukkoon oli mukava minunkin (Arvi) liittyä. Olin seurannut odotellessa kumiveneellä joelle lähtijöitä sekä kansainvälisen pelastusjoukon harjoittelua. Nyt pääsin omia taitojani kohentamaan. Ensin lihasten lämmittelyksi virran poikki lossausta muutama kerta. Sitten vuorotellen jokainen S-kaarella toiselle puolelle virtaa ja käänteisellä S:llä takaisin. Kun ohjaa keulan kovimman virran aaltomonttuun ja kallistaa rohkeasti, ei tarvitse kuin kurvailla melalla ohjaten ja tukien, helposti se sujui minultakin. Aivan kuin vuoritiellä VW:n ratilla pyöriä kääntäen. Moottoripyöräilijät tekivät siellä kallistuksenkin samaan tapaan kuin melojat. Seuraavaksi rohkenin mennä tarkoituksella koskeen eskimopyörähtäen muiden perässä ja onnistuihan se kaikkien reimuksi. Sitten muutama km jokea taivallettuamme muljautin paatin eräässä koskessa ilman tarkoitusta ylösalaisin eikä eskimo enää luonnistukaan, oli rantauduttava toisten avustuksella.

Prijonilla luovutimme takaisin monta päivää käyttämämme kamppeet ja osa niistä meni "pesukoneeseen". Mainio ohjaajamme Dejan sai Jounilta kankaisen HiiPu -tunnuksen ja kiitokset meiltä kaikilta.

Illallispaikaksi piti löytää vielä jokin uusi ravintola, joten Arvi teki etsintöjä netissä ja löysikin mahtavan paikan! Ainoa että sinne piti mennä autolla kun ei ihan Bovecin ytimessä sijainnut. Tilasimme kaikki kokonaiset forellit höysteineen, ja olipahan maukasta ja mehevää... Huippupäivä siis kaikilta osin, kyllä meitä poikia nyt lellitään!

Sunnuntai 20.5.

Outoa kun ei ole hoppua melomaan. Vääntäydymme kuitenkin Prijonille aamupäivästä maksamaan vuokrat kamppeista ja taisipa sieltä tulla ostettua muutamia hyviksi havaittuja tarvikkeita kuten märkäpuku, kuivasäkki, anorakki ja sitä rataa. Vihdoin sieltä päästyämme suuntaamme tekemään lähempää tuttavuutta Slap Bokan vesiputouksen kanssa, auto piti jättää läheisen hotelliyrittäjän alueelle jonka kuittasimme pullakahvilla. Jouni otti tilaisuudesta kiinni ja tämäytti pöytään korean mustikkaleivoksen joka kuulemma maistui parhaalle mitä olla voi. Siitä suuntasimme vuorta kohti, otimme länsipuolen polun jota pitkin pääsee vartissa näköalapaikalle putousta ihastelemaan. Näinkin lyhyellä polulla oli porukkaa riittämiin, parikymmentä ihmistä kapealla lohkareikkopolulla on tarpeeksi. Palatessamme poikkesimme Bokan jokiuomaan joka oli kunnon lohkarepuisto, kyllä meistä parkour-henkeäkin löytyy! Kämpille takaisin ja Pekka jäi päivittämään erästä blogia kun Arvi ja Jouni kävivät vielä Prijonilla jotain tulosteita hakemassa. Paluukyytinä sieltä tuli kaupan päälle Soca - Bovec -paidat joka ukolle. Niitä ihmetellessämme ovikello soi ja eiköhän sieltä tupsahda asunnon omistaja hillomunkkien ja kuusenkerkkäliköörin kanssa, no niin!

Jossain vaiheessa lähdemme syömäpaikkaa etsimään, onhan kylältä löydyttävä vielä joku käymätön paikka. Koluamme sieltä sun täältä, ei tahdo löytyä ja sitten huomaamme että vanhatkin paikat ovat pamahtaneet täyteen viikonloppuporukoista. Löydämme lopulta yhden baarin, jonka tarjoilija lupaa katsoa meille jotain syötävää. Kesken oluen tilaamisen paikalle ilmestyy vanha autokuskimme ja innostuu tarjoamaan kierroksen omaan laskuunsa, ei paha juttu ollenkaan! Vielä kun saamme kunnon salaatit ja isot korit kanansiipiä ranskalaisilla niin mikä tässä on ollessa. Asioilla on tapana järjestyä.

21.5. Maanantai

Aamu menee pakkaillessa ja lähtiessä käymme läheisessä postissa viemässä postikortit kotopuoleen. Edellämme on yksi rouvashenkilö asioimassa, liekö hyviäkin tuttuja virkailijattaren kanssa kun näyttää juttu luistavan. Täälläkin ovat postit yritteliäitä pikkutavaran myyjiä hintatason ollessa optimistinen. Lopulta pääsemme matkan tekoon, viemme Jounin Itävallan puolelle josta lähtee juna Saksaan. Jouni haluaa tavata Saksassa asuvaa siskoaan. Vastoin tapojamme meillä on hyvin aikaa varattu etapille joten fiilis on rento, sen suhteen. Jouni on hankkinut etukäteen  matkalipun netistä päivällä lähtevään junaan, että pääsee illaksi perille. Hetken ajettuamme, lähtiessämme kiipeämään vuoren kuvetta alkaa kartturina toimiva Jouni pähkäilemään sen verran painokkaasti että änkäämme auton kapean tien reunaan. Voi pahus sentään, ollaan lähdetty pojat vastakkaiseen suuntaan. No ei siinä mitään, takapenkillä Pekka kehuu hienoja maisemia. Arvi kääntää auton varsin mallikkaasti ja lähdemme taas. Triglavin kansallispuistoa kohti ajaessamme tuli mieleen että mitä kaikkea mahdoimmekaan tulomatkalla pimeässä menettää näkymien suhteen, kyllä ainakin Pekkaa olisi viety kahtaalle, vuorten rinteet ja vuoripurot kun vetävät kumpikin melkoisesti!

Ajamme mahdollisimman sloveenityylisesti jotta juna ei jättäisi. Lisämausteen tuo se, että ideana on myös vältellä tiemaksua, ns. vignettiä jota tietenkin peritään loppumatkan moottoritieosuudelta. Mahtaako uhkapeli kannattaa, Jouni huokailee hantin paikalla ja vilkuilee kelloa, ja huokailee. Yksikin viivästys tai ruuhka, ja peli olisi selvä. Koukkaamme Italian kautta toteamassa että sielläkin vuoret ovat saaneet kasvaa pitkän aikaa...  Arvi koettaa ajaa mahdollisimman joutuisasti, Jouni on nenä kiinni puhelimessa yrittäen vaikuttaa junaan ehtimiseen sitä kautta jollain tavoin, ja takapenkillä Pekan pää kääntyilee kuin elokuvassa Manaaja. Miksei ole kattoikkunaa! Sitten päädymme puikkelehtimaan Tarvision sivukujille, Jouni karkaa kysymään tietä kohdalle osuvan kahvilan edessä olevilta italiattarilta ja kohta taas matka jatkuu, on se vielä mahdollista ehtiä, jos... Pääsemme kaupungin sokkelosta maantielle, mutta ei autostradalle. Vihdoin olemme Itävallan puolella ja suuntana Villach. Arnoldstein Bahnhof- kylteistä julkaistaan etsintäkuulutus. Aikaa on noin vartti, nyt ei eksytä! Meidän onneksemme on helluntai ja yleinen vapaapäivä, kaupat kiinni ja väki vapaalla joten liikennehässäkkää ei jouduta kokemaan. Löydämme asemalle, Arvi hyökkää invapaikalle ja Jouni ja Pekka ulos ottamaan matkalaukut ja melkoista ravia etsimään oikeaa lähtölaituria! Jouni yrittää vielä saada vinkkiä joltain tyypiltä, joka lähinnä pyörittää silmiään kiireelle... Juna lähtee juuri näillä minuuteilla, raide 2 on tuolla, pitää alittaa raide 1! Liukuportaat selvitämme kolmella loikalla ja tunnelista kohta löytyvä opaste johdattaa ylös laiturille. Se on tyhjä, lukuunottamatta junanlähettäjää ja rauhallisesti paikallaan jököttävää junaa. Juhuu! Pekka työntää matkamiehen kapsäkkeineen ylös vaunuun ja toivottaa leppoisaa matkaa, se onnistui sittenkin! Junanlähettäjä tarkkailee kaikessa rauhassa kattorakenteita, liekö nähnyt näitä episodeja ennenkin. Nyt tämän päivän kiireet ovat pulkassa ja Pekka lähtee autolle etsimään Arvin kanssa avointa kahvilaa.

On maanantaipäivä, mutta Helluntai, mistään ei saa kahvia. Pysäköinti on ilmaista, kertoo paikallinen mies. Lähdemme Slovenian suuntaan ja kun pääsemme kauniin vuoristotien ajettuamme, rajan viereiselle kaupalle, on saatavana ruokaa ja juomaa. Kahvi on automaatin tarjoamaa ja vain Pekalla oli sopivia kolikoita. Jatketaan matkaa ja koska Planican hyppyrimäet ovat lähellä, teemme pienen koukkauksen sivuun. Ompa vaikuttava paikka katsella lentomäkeä ja viereisiä ”normaaleja” mäkiä. Kunnon kahvia löytyy myös mäkikeskuksesta, vaikka mitään kisaa ei ole käynnissä.

Käännös takasin maantielle ja sitten pääsemme moottoritietä ajellen Ljubljanan lentokentälle. Tietysti pienet kiemurat tuottaa vuokra-auton tankkaaminen. Navigaattorin avulla se selviää ja luovutetaan auto tankattuna Europcarin virkailijalle. Osutaan vahingossa lentohenkilökunnan ruokalan vierestä tyhjään ravintolaan, jossa syömme kohtuuhintaiset schnitzelit ja juomme oluet, kun aikaa on paluukoneen lähtöön runsaasti. Tyytyväisinä, vatsa täytenä lennämme kotimaahan ja Antti on Seutulan kentällä vastassa viemään meidät kotiin Nummelaan. Myös Jouni saapuu muutaman päivän kuluttua sukulaisvierailun jälkeen kotikunnaille.

Kaikinpuolin hyvin onnistunut matka on ohi, mutta mainiot Socan kuohut ja kosket jäävät pysyvästi mieleen.

Jouni 70v, Arvi >75v ja Pekka -75

Ps. Videoita kuvattiin ja on niitä myös tarkoitus pistää näytille, kunhan keretään :)